19.4.2018

Blogimaailman Länsimetro

Blogin luominen on helppoa. Kirjoita kauniita ajatuksia kursiivilla. Jaa sööttejä makro-otoksia vauvan paljaista varpaista. Kuvaa kaikki mitä syöt (ja siinä samassa putipuhtaita serviettejä ja uutta Iittalan astiastoasi).

Bloggaaja-alokkaana huomaan, että edessäni on muutama perustavanlaatuinen ongelma. En harrasta aforismeja. Minulla ei ole vauvaa, eikä randomkersojen varpaiden kuvaaminen ole ok. Valmistamani ruoka näyttää samalta ennen ja jälkeen syömisen, ja astiahyllyni on yhtä yhteinäinen kuin kännisen karaokeporukan tulkinta Ukkometsosta.

Vaikka minulta puuttuvat virkakelpoisen bloggaajan perustaidot, olen päättänyt kokeilla kepillä jäätä monen vuoden rannalla ruikuttamisen jälkeen. Kohdallani blogin aloittaminen ei kuitenkaan tapahtunut käden käänteessä, vaan tuskallisesti yksi sormi kerrallaan.

Pikkusormi: 

Blogini aloittaminen - tai sen aloittamatta jättäminen - muistutti monella tapaa Game of Thrones -sarjan Petyr Baelishin, alias Pikkusormen, käyttäytymistä. Mielessä kytee mahtipontinen master plan, mutta en suunnittelultani ja uhoamiseltani muista toteuttaa sitä. Upeat suunnitelmani lässähtävät kuin Idols-voittajan ura.

Nimetön: 

Ready? Set. NO! Sitoutumiskammo on pahempi kuin temppareiden Minnalla. Ei tässä ahdista se aloittaminen, vaan jatkaminen. Parempi siis vaan jättää suosiolla aloittamatta. Olen ihminen, jolle pyykkivuoron varaaminen tuntuu jo pelottavan suurelta sitoumukselta. Ja tässä pitäisi ottaa ja perustaa blogi!

Keskisormi: 

 Kehiin tulee klassinen defenssimekanismi: arvon kieltäminen. En mä ois ees halunnu. Bloggaaminen on höpöhommaa. Voinhan minä aina sysätä mielipiteeni paikallislehden tekstaripalstalle tai liittyä anonyymeihin rappukäytäväkriitikoihin. Ja kyllä meidän nuoruudessa kunnon kansalaiset kirjoittavat perinteistä päiväkirjaa (johon minulta löytyy jo hyvä alku kolmosluokalta: "Tänään menin kouluun ja söin makaroonilaatikkoa. Illalla katsoin Selviytyjät ja menin nukkumaan"). 

Etusormi: 

Söpösti heristävä soo soo -sormi muuttuu nopeasti syyttäväksi osoittamiseksi. Mitäs niissä tuttavaperheen sokerisissa sisustustarroissa lukikaan? 


Ai et saa tuosta koukerruksesta mitään selvää? Se on merkityksentä; siitä huolimatta kursiivi tehoaa ja inspiroitumista ei voi estää.

Peukalo:  

Blogin muotoilupuolessa keskellä kämmentä. Alussa peukalo nousee vapisevana ja haparoivana, kuin kotoa karanneella teiniliftarilla. Hiljalleen optimismia säteilevä jee-peukku alkaa kuitenkin nousta täyteen komeuteensa. Aloitusta tuli odotettua kuin Länsimetroa, mutta lopulta päästiin kiskoille.

11 kommenttia:

  1. Paras blogin aloitus teksti mitä oon koskaan lukenut! Hyvä!! :D

    VastaaPoista
  2. Sulla on todella sana hallussa ja blogisi on hauskaa luettavaa. Olemme ylittäneet kynnyksen lähes samaan aikaan. Seuraan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset sinulle. Eksyin blogiisi surffailemaan ja olen viihtynyt siellä jo hyvän tovin. Taidanpa eksyä toisenkin kerran :)

      Poista
    2. Kiitos käynnistä ja tervetuloa uudelleen *pikakassan äänellä* :D

      Poista
  3. Sinulla on kyllä hauska tyyli kirjoittaa. Siispä liityn lukijakuntaasi. :)

    VastaaPoista
  4. No hep! Mikä uusi blogilöytö!

    Onneksi kävit kommentoimassa Sara Stormin blogiin, niin päädyin tänne. Iloa ja intoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinähän eksyit kauas. Ja onneksi eksyit! Olipa mukavaa saada kommenttia tänne vanhempiin (lue: vähemmän uusiin) teksteihin.

      Poista

Suu puhtaaksi!