20.5.2018

Karuudessaan kultaiset kesämuistot

Lapsuuden kesät. Pellavapäisiä lapsosia kirmailemassa päivänkakkarapelossa jäätelöauton pilpatuksen soidessa taustalla. Saippuakuplia ja idyllisiä päiviä uimarannalla. Vai jotakin aivan muuta? Aika on kuorruttanut lapsuuteni kesät kauttaaltaan kiiltävällä jalometallikerroksella. Joidenkin kesämuistojen kultaaminen on kuitenkin ollut haastavampaa.

Tuhnupallo, jonka parhaat päivät ovat kaukana takanapäin. Tämä pallomaailman Shrek imee veden ja töryn itseensä kuin pesusieni. Tuhnupallo muistuttaa kimmoisuudeltaan vanhan tupakoijan ihoa, ja sadepäivän jälkeen pelaaminen on kuin kuntopalloa potkisi. Mutta odotas vain, että tämä hirvitys lätsähtää naamaasi - isku tuntuu ja haisee käsilleen kusseen pulsun antamalta litsarilta.


Ironneita raajoja. Ruhjoutuneita ruumiita. Uusi Saw-elokuva? Ei, vaan pikkuhakkaraisen "viattomat" muurahaisleikit. Nelipäinen sisarusparvemme keksi pienenä jos jonkinlaisia sadistisia touhuja näiden viattomien pikkuotusten päänmenoksi (kuvainnollisesti ja kirjaimellisesti). 

Mieleeni on jäänyt muun muassa kummallinen viehtymyksemme nuoleskella muurahaishappoa kepeistä, joita olimme hetkeä aikaisemmin survoneet muurahaiskekoon. Tämä harraste oli kuitenkin viattomimmasta päästä. Toinen mielipelimme oli yhtä yksinkertainen, mutta moninkertaisesti raaempi. Tarvittiin vain sankollinen vettä, kourallinen muurahaisia, lautoiksi sopivia kaarnanpaloja ja kieroutunut pikkulapsi. Tsunami iski, sarjahukuttaja oli vauhdissa ja meno oli kuin nälkäpelissä - vain yksi selvisi. Vangitsimme myös kärpäsiä, irrotimme niltä siivet ja pidimme niitä lemmikkeinä. Ja kyllä vain, näistä lapsista tuli lääkäreitä ja opettajia.


Mansikat kuuluvat kesään - ja niin kuuluu myös mansikkaähky. Pienenä mansikkamaalla koriin tähtääminen oli ylitsepääsemätön haaste, sillä marjat ohjautuivat automaattisesti suuhun. Vanhemmat pelottelivat hurjilla tarinoilla mansikkakuumeesta - turhaan. Kuumetta en koskaan saanut, mutta pahalaatuinen mansikkaähky oli joka kesän riesa. Marjoja meni kurkusta alas sillä tahdilla, että joskus ne tekivät uukkarin ja palasivat samaa reittiä ylös.

Kesäjalat ovat aina tarkoittaneet minulle jotakin muuta kuin kauniisti lakattuja varpaankynsiä ja tasaisesti ruskettuneita sääriä. Rusketusta tuli lapsena liiankin kanssa varsinkin jalkapohjiin, kun avojaloin paineltiin menemään pihassa, pellolla, metsässä ja maantiellä. Jalkapohjat oli kuorrutettu kovettumilla, ruohotahroilla, mudalla, oljella ja rehellisellä lehmänsonnalla. 


Olimme jo lapsena realityn uhreja: nelipäisen sisarparvemme pihapeleihin kuuluivat muun muassa Kokkisota ja Pelkokerroin. Käytännössä tämä tarkoittaa keitosten tekemistä satunnaisista sienistä, kasveista ja ötököistä. Luonnollisesti maistaminen oli tärkeä osa kokkaamista. Pelkokertoimessa yllytimme toisemme tekemään mitä idioottimaisempia asioita, kuten ryömimään tien ali kulkevien rumpuputkien läpi ja siirtymään puusta puuhun kakkosnelosten varassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suu puhtaaksi!