26.6.2018

Näetkö näissä esineissä kasvot?

Yksi näkee paahtoleivässä Jeesuksen, toinen pitää katuvaloa ufona ja kolmas kokee naapurin Nissanin virnistelevän ivallisesti parkkipaikalla. Olen tästä pöpiporukasta viimeisimpänä mainittu. Kaikessa kahjoudessaan näen kasvoja mitä kummallisimmissa paikoissa hellan levyistä ovenkahvoihin. Tiedätkö mistä puhun? Jos vastasit kyllä, pidät tätä asiaa todennäköisenä itsestäänselvyytenä. Jos et, ilmeesi näyttää tällä hetkellä suurin piirtein tältä:


Kyseessä on siis ilmiö, jossa satunnaiset näköhavainnot muuttuvat ihmisen päässä merkityksellisiksi kokonaisuuksiksi. Itse asiassa tälle löytyy jopa hieno nimi: pareidolia. Minulla on pienestä asti ollut taipumus antaa monille elottomille asioille kasvot, ja lapsena minulla oli tapana kehitellä näiden naamojen taakse erilaisia tarinoita ja persoonia. Olisikohan minut pitänyt joskus viedä tapaamaan ihan oikeita ihmisiä?

Kuvasin kotikotoani muutamia esineitä, jotka ovat joutuneet kasvobongaukseni kohteiksi. Näetkö sinä näissä kuvissa kasvot?

o_o






Oho...
Ilmiselvä Vilijonkka!
Bzzzzz...
Ehdottomasti kaikista pahimpia tapauksia ovat kuitenkin autot. Monille autossa tärkeimpiä ominaisuuksia ovat kulutus, hinta ja väri. Minä lisään prioriteettilistaan ehdottomasti ILMEEN. Vertailkaapa nyt vaikka alla olevia kolmea autoa:










16 kommenttia:

  1. Todellakin näen!! :D Mulla on tämä ihan sama taipumus (ei kovin yllättävää). Kerran näin jonkun humoristin auton parkissa. Auton etuvaloihin eli silmiin oli liimattu pitkät ripset. Olin niin ilahtunut tästä näystä! Maailma olisi parempi paikka, jos kaikki näkisivät hymynaamoja siellä, missä niitä ei muka ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai äkäisiä autoja, hämmentyneitä radioita ja vaivaantuneita traktoreita. Olen tainnut katsella liikaa Kaunotarta ja hirviötä.

      Poista
  2. Täällä toinen naamabongari! :D

    VastaaPoista
  3. Siis joo! Muistan miten etenkin pienenä tuijottelin valoisina kesäöinä huoneen kattoa ja siellä oli juurikin noita oksankohtien muodostamia naamoja. Tai oikeestaan porukoiden makuuhuoneessa oli pöllö vaatekaapin päällä ja sit koira jossain toisessa kohtaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on sikoja huoneen kukkatapetissa ja mummo vessan lattiassa. Ja tosiaan, noissa puupinnoissa on aina ihmettelemistä useammallekin kerralle.

      Poista
  4. Haha empä tiennyt, että tälle ilmiölle on oikein olemassa tuollainen termikin! Mäkin näin monissa noista kuvista "kasvot" ja omastakin kodista löytyy esineitä, joilla on "kasvot". Myönnän myös näkeväni autoilla erilaisia "ilmeitä". Ja mulla on myös ollut tapana yhdistää nämä esineiden "kasvot" tiettyihin ilmeisiin ja sitä kautta erilaisiin persooniin niillä esineillä. :D

    Kiitos hauskasta ja mielenkiintoisesta postauksesta!! :)

    - Kiia \\ https://kiiainnanmaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitoksesta! Pitääpä käydä katsastamassa sinunkin blogi :)

      Poista
  5. Hih en kestä ja kyllä, kyllä näen <3 Lisäksi kasvoja ja eläimiä ja vaikka mitä tulee milloin nähtyä pilvissä, vesipisaroissa ja ihan missä tahansa. Mutta säilytetään tämä lapsenomainen näkemisen taito, se rikastuttaa elämää.

    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Pieni terve hulluus on ehdoton etu elämässä. Hyvää viikonloppua, onnistuit ilahduttamaan!

      Poista
  6. Joogasalin katossa on selvät kasvot, muodostuvat oksista. Ilme on kunnon virnistys ja se alkaa usein naurattamaan minua. Yritä siinä nyt sitten taivutella itseäsi erilaisiin asanoihin kun katossa on suuren suuri virnistys. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja muut ihmettelee, että melkoista liikunnan riemua.

      Poista
  7. Haha, aivan ihana postaus! :D Minäkin bongailen kasvoja ja eläimiä esineistä. Esimerkiksi ulko-oven lukko näyttää aivan ankalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täältä löytyy toinen lintubongari, meidän ulko-oven lukossa on nimenomaan aivan selkeästi silmät ja ankan nokka. Kuvaa en tähän postaukseen laittanut, koska lukko oli aivan täynnä tahmaisia sormenjälkiä (ja ei, niitä EI voinut ensin siivota).

      Poista
  8. En tiedä, mistä eksyin tänne ja miksi jäin selailemaan tätä postausta, mutta en voi poistua kommentoimatta, koska tämä on niin mahtava! Etenkin noi autot. Täydellisyyttä. Sulla on mun mieli. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, ilmeeni muistuttaa tämän luettuani tuota ensimmäistä autoa!

      Poista

Suu puhtaaksi!