7.10.2018

Maneerini kirjoittajana – syyllistytkö sinä samaan?

Yhdistän maneerit yleensä musiikkimaailmaan. Ensimmäisenä mieleen nousevat Axl Rosen kireä maukuminen, Elli Haloon maaninen tuijottelu ja räppistarat, jotka toistavat nimeään hodormaiseen tahtiin. Myös puheesta korvaan ja hermoon särähtää helposti aimo nippu maneereita. Niinku kyllä sä siis varmaan todellaki tiedät jonku, ketä on vitun raivostuttava puhuja, vai mitä? Toimittajan työssä ja blogia kirjoittaessani olen huomannut toistavani tiettyjä maneereita hävettävän innokkaasti myös kirjoittajana – ja olen päässyt kuulemaan näistä kommentteja myös lähipiiriltäni. Näin ollen ajattelin läväyttää kaikki kliseeni näkösälle, ennen kuin kukaan kerkeää kauhistelemaan niitä kommenttikentässä.

 Vertauskuvat. Vedän vertauskuvien kylvämisessä vertoja itse Jesselle. Ja selvästikin sain alleviivattua pointtini aloittamalla tämän osion vertauksella. Välillä allegoriakiimani menee liiallisuuksiin, ja olenkin saanut kuulla pientä kuittailua esimerkiksi aikaisemmasta muuttopostauksestani. Vedän vertauskuvia hatustani yleensä kaipaillessani tekstiin elävyyttä ja huumoria. Toinen vaihtoehto olisi kertoa oikeasti hauskoja juttuja, mutta vertauskuvilla vehtailu on huomattavasti helpompaa.

Ajatusviiva. Tai itse asiassa yleensä tavuviiva, jota käytän törkeästi ajatusviivan sijasta. Kyllä, olen käynyt yliopiston. Ja ei, en osaa tehdä ajatusviivaa läppärini näppäimistöllä. Merkin heikko löydettävyys on todennäköisesti vinkki siitä, että sitä ei pitäisi viljellä jatkuvasti. Haistatan tälle vinkille pitkät (liian lyhyellä viivalla). Ajatusviivalla tekstiin saa helposti ylidramaattisen maaoravan dun dun duuuuuuun- efektin, joka vetoaa skandaalinnälkäiseen mieleeni. Tämä pieni viiva voi tehdä tekstiin suurenkin sävyeron. Katso vaikka:

Tulin kotiin myöhässä.
Tulin kotiin – myöhässä.

Otan hampurilaisen kaikilla mausteilla.
Otan hampurilaisen – kaikilla mausteilla.


Kuinka voisin vastustaa kiusausta? (Ja kyllä. Kopioin tähän tekstiin asiakseni ajatusviivan kielitoimiston ohjepankista. Koska tiedän, että monille mielensäpahoittajille koolla on todellakin väliä.)

Otsikointi. Ajatusviivoittamiseni ei ulotu pelkästään leipätekstiin, vaan yleensä sen voi bongata jo otsikosta. Olen harvinaisen hullaantunut otsikkorakenteeseen "Itse aihe – jokin kuvaileva jälkirimpsu". Itse asiassa blogitekstieni otsikot tuntuvat seurailevan tätä kaavaa pelottavankin orjallisesti. Tykkään myös erottaa otsikossa kaksi vastakohtaista vaihtoehtoa vai-sanalla, kuten seuraavissa postauksissani:

Helle - bloggaajan liittolainen vai arkkivihollinen?
Toimittajana paikallislehdessä - mummojen mutinoita vai laadukasta journalismia?
Bali - turistihelvetti vai maanpäälinen paratiisi?

Blogimaneerit – raivostuttavia vai todella raivostuttavia?

 Lyhyet lauseet. Pilkkuvirheet ovat kohdallani todennäköisesti harvinaisia. Tästä ei voida kiittää pettämätöntä kielikorvaani, vaan sitä, että tynkiin lauseisiini mahtuu harvoin pilkkua. Sen sijaan taidan syyllistyä melko usein pistevirheisiin. Viljelen nimittäin kyseistä välimerkkiä harvinaisen tiheään. Kirjoittaessani suosin pääasiassa lyhyitä lauseita ja vihaan viisirivisiä virkkeitä, joissa aihe ehtii matkan aikana vaihtua kahdeksan kertaa. Näin ollen teksteissäni vilisee taukoja tiheämmin kuin teiniparin seurustelusuhteessa.

Alkusoinnut. Olen viittä vaille valmis Lönnrot – ainakin tekstini alkusointujen perusteella. Suomi on harvinaisen synonyymirikas kieli, joten lähes jokaiselle sanalle löytyy vähintään viisi vaihtoehtoa. Olen alkanut puoliksi tiedostamattani valikoimaan samaan lauseeseen aina ne toisiinsa sointuvat sanat. Tämä voi tuoda tekstiin mukavaa leikittelevyyttä, mutta rajansa kaikella. Kalevalamainen kielellä kujeilu ei kannata kokonaisuuden kustannuksella.

Sulut. Sulut kuuluvat suosikkitehosteisiini, mutta koetan parhaani mukaan hillitä jopemaista yksinpuhelua tavallisen tekstin ja suluissa olevien lisähuomioiden välillä. Liika sulkujen sullominen tekee kirjoitusjäljestä helposti poukkoilevaa ja tukkoista. Yritän pyrkiä napakkuuteen, jota sulkusekoilu herkästi sakottaa.

Jokaisella kirjoittajalla on oma tyylinsä, minkä perusteella hänet tunnistetaan tekstimerestä. Näin ollen en osaa sanoa, pitäisikö näitä omia maneereita ruokkia vai torjua. Millaisia maneereita sinun teksteistäsi löytyy?


10 kommenttia:

  1. Mä kinkitän. Ihan hemmetin ärsyttävä tapa. Tämän kommentin pystyin kuitenKIN kirjoittamaan ainaKIN melkein ilman kin-päätteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloin saman tien miettimään, että teenköhän minäKIN samaa. Kinkkistä!

      Poista
  2. Minä tiedostan myös ties kuinka monta rasittavaa maneeriani. Tunnustan myös KIN-ongelman, liian pitkien lauseiden pakottamisen sekä sulkujen liiallisen käytön, mutta en tee asialle mitään. Ainakin tekstin tunnistaa omakseni jos ei muuta.

    Ilona / https://stalkkaamunelamaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta. Ehkä nämä iänikuiset maneerit voivatkin muotoutua tavaramerkeiksi.

      Poista
  3. Ainakin sulkujen käyttö. Huomaan tämän usein itsekin kirjoittaessani, mutta monesti ne kuitenkin jäävät tekstiin, koska en (muka) osaa keksiä mitään parempaa rakennetta tai tapaa ilmaista asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta tekeehän ne jossakin määrin ihmeitä. Sulkutekstin lukee päässään ihan erilaisella äänensävyllä, jota ei muuten riveille saa taiottua. Pitäkäämme siis suluistamme kiinni!

      Poista
  4. KylläHÄN minäKIN käytän (liian usein) sulkuja. Kärsimättömänä en myösKÄÄN oikolue tekstejäni riittävästi. Laiskana en vaivaudu edes aina korjaamaan, jos huomaan kämmin jo julkaistussa liirumlaarumissa. Toisintoja ja kyllä vaan - niitä raamatullisia vertauskuvia. Käytän niitä ja sananlaskuja myös puheessa sen verran, että olisi parasta ehkäPÄ kierrellä vanhainkodeissa harrastamassa small talkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin liittyä tähän mummorinkiin. Harrastan näiden lisäksi kuolemattomia sitaatteja klassikoista, jotka väitän lukeneeni.

      Poista
  5. Mielenkiintoinen teksti! Toimittajana kirjoitan hyvin orjallisesti ja olen aika varma, ettei siihen liity maneereita minulla, mutta blogissa olen tarkoituksella railakkaampi – niin railakas kuin siellä nyt voi olla.

    Ajatusviiva on paha. Yritän kuitenkin hillitä sen käyttöä, mutta silloin, kun sitä käytän, kirjoitan googleen "viivamerkit Wikipedia". Siellä on siistissä rivissä kaikki tarvittavat viivat!

    Sulkujen käyttöä rakastin aiemmin, mutta koska se ei muka kuulu järkevään tekstiin, päätin tietoisesti lopettaa niiden käytön. Eeva Kolu tosin sanoi yhdessä haastattelussa, että hänen mielestään sulkuja pelätään turhaan. Niillä saa monesti mukavia lisähuomioita ja sisennettyjä ajatuksia tekstiin, mikä toimii blogikirjoituksessa hyvin. Olen ihan samaa mieltä, ja siksi olenkin tehnyt sulkuarmahduksen itselleni. Kunhan ei mene överiksi. Samalla yritän rajoittaa pisteen käyttöä tehokeinona. Liian usein. Tällä tavalla.

    Minusta on ihana leikkiä tekstillä ja kielellä, kunhan sitä tekee sopivassa määrin ja pitää oikeinkirjoituksen mukana. Yhdyssanavirheet ja muut niin sanotusti amatöörivirheet eivät koskaan ole tehokeinoja.

    -Anna

    https://mediakka.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellänikin maneerilasti on huomattavasti raskaampi täällä blogimaailmassa. Lehtijutuissa tulee hurviteltua lähinnä kolumneissa, joskun ujosti myös henkilö- ja tapahtumajutuissa. Paikallislehdessä kirjoittajan kieli on pikkuisen enemmän poskessa kuin suuremmissa medioissa, missä sen on hyvä pysyä tiukasti keskellä suuta.

      Poista

Suu puhtaaksi!